Tulihan käytyä. Tai ainakin matkustettua. Jälleen kerran. Vaikka olihan sitä ihan kiva käydä hieman kolmen ja puolen viikon päästä tiedossa olevaa Suomeen laskua pehmentämässä pienellä ennakkotunnelmapalalla. Ainakin muutamia ihan miellyttäviä poimintoja suomalaisesta ruokavaliosta tuli tehtyä, vaikkapa karjalanpiirakka, ruisleipä ja pulla. Vaikka en aiemmin tunnustanutkaan mitään varsinaisesti kaipaavani, kyllähän nuo aika hyviä olivat.
Uutena kokemuksena tältä matkalta muistin syövereihin kaivertui ruotsinlaivojen maa(lais)serkku Sokos Hotel Vantaa, joskin ihan päiväsaikaan. Ihan tiedoksi, on jokseenkin hassun tuntuista pitää kokousta paikassa, joka näyttää yökerholta ja haisee yökerholta, vieläpä tyhjältä sellaiselta. Eivät toki varsinaiset kokoushuoneet, mutta se muu interiööri siinä ympärillä.
Matkustamisesta voisi ehkä jälleen kirjata pieneen mustakantiseen vihkoonsa huomautuksen. Se taitaa kyllä siellä jo olla edelliseltä kerralta, mutta valitettavasti toteuttaminen on välillä vaikeaa. Kas näin se kuuluu: "ota aina mukaan aina joku, jolla on riittävän järeä lounge-käyntiin oikeuttava mailienkeruukortti". On paljon mukavampaa odotella tunti, pari loungessa, kuin vaikkapa lähtöportilla kökkien. Oman platinaisen (tai edes hopeisen) läpyskän hankkiminen on vielä hieman kesken... kovasta yrityksestä huolimatta.
Töissä on käynyt perinteinen ilmiö: uudessa työpaikassa aloittaessa muutaman viikon jälkeen on aikaa vähän liikaakin, kun asiat ovat vasta aluillaan, eikä ole vielä kertynyt kunnon taustakuormaa, josta voi aina poimia jotain näperreltävää. Lopulta sitten taas on kiire saada edes tärkeimmät asiat hoidettua ennen pois lähtöä, kun tekemistä kyllä riittäisi. Ei sillä, parempi kiire kuin tylsyys. Ja eiköhän tässä suurin osa ajoissa valmistukin.
Tällaisia marraskuisia terveisiä tällä kertaa. Suomalaisilla ei siis ole etuoikeutta kylmyyteen...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti