Ajatuksia ajantajuttomuudestakinko?

Tämä viikko vaikuttaa mukavalta. On vain maanantaita, perjantaita ja viikonloppua, keskiviikko kun on paikallisen käytännön mukaan jonkinsortin vapaapäivä, ilmeisesti jokin katolinen juhlapyhä. Sehän tarkoittaa sitä, että heti tämän maanantain jälkeen tulee perjantai, sitten laununtai tai sunantai, sitten taas maanantai ja perjantai, ja viikko päättyykin mukavasti viikonloppuun. Tuotekehitystä voisi ehkä vielä jatkaa niin, että maanantait korvaisi torstailla – maanantaina kun (seuraavaan) viikonloppuun on vielä niin ikävän pitkä matka.

Torstaina – tai siis tämän viikon jälkimmäisenä maanantaina – lähden taas muutaman viikon Bryssel-oleilun jälkeen hieman matkailemaan, pariksi päiväksi Hannoveriin. Tai olisin lähtenyt vain päiväksi ja tullut perjantaiaamuna pois, mutta kun ei sieltä päässytkään. Täytynee siis tehdä perjantai töitä Saksassa, kai sielläkin internet on keksitty. Lauantain sitten Pia tuleekin vajaaksi viikoksi käymään, tällä kertaa jo Suomesta.

Tässä alkaa samalla tuntua, että harjoittelun loppu lähestyy, vaikka sitä onkin vielä 1,5 kuukauden eli neljäsosan verran jäljellä. Vaikkei mitään erityistä Suomi-ikävää ole, tuntuu jäljellä oleva aika ihan sopivalta. Kyllähän sitä täällä on tullut jo oltuakin. On ollut mukavaa, mutta kuten kesän alussa kirjoitin, on elämä täällä aika lailla erilaista omiin tottumuksiin verrattuna. Sama tietysti ihan arkielämän kannalta: onhan Suomessa asiat yleisesti aika paljon tutumpia ja usein helpompiakin. Helpoutteen varmasti vaikuttaa ranskan ja hollannin puhujien huomattavasti pienempi osuus...

Perinteisten koti-ikävätuotteiden, vaikkapa ruisleivän ja salmiakin kanssa ei ole tehnyt erityisen tiukkaa. Suomen kesän, lähinnä osaston luonto & järvet & valoisuus väliin jääminen tältä vuodelta kyllä vähän harmittaa. Ruokapuolella voitaikinaleivonnaiset alkavat hieman kyllästyttää. Paljoa niitä ei tule harrastettua, mutta esimerkiksi joka perjantai. Yksi meidän (pienen) kerroksen paikallisista haluaa juhlistaa viikonloppua tuomalla perjantaina aamiaista työkavereille. Tapa on mukava, mutta paikallinen aamiainen on mun makuun vähän turhan makeapainoitteinen. Ja makeapainotteinenhan tosiaan tarkoittaa voitaikinaleivonnaispainotteista. Mä yleensä keskityn näistä syistä kroistantteihin, ne on hyviä. Muuten suosisin enemmän suomalaistyyppistä leipomusvalikoimaa. Suomalaisfirman etuihin kyllä kuuluvat välillä jostain jonkun mukana pölähtävät Domino-keksit tai muut jännät yllätykset.

Mietin joskus ennen tänne lähtöä, että onko puoli vuotta pitkä aika. En oikein päätynyt mihinkään. Toisaalta se hujahtaa hetkessä, monista ihan äskettäin tapahtuneista asioista on jo vuosi tai pari. Toisaalta normaalista selvästi poikkeavassa ympäristössä se on aika paljon, siitä nyt ehkä selkeimpänä kokemuksena on armeija. Se on kuitenkin tätä ennen ainoa paikka, missä olen ollut useita kuukausia tietyllä tavalla erossa normaalista, tutusta maailmasta.

Eri ympäristössä ollessa ajankulua on tietysti jotenkin helpompi hahmottaa. Täällä olen oikeastaan koko ajan tiennyt, kuinka monta viikkoa sitten tulin ja kuinka monen viikon päästä lähden. Ei siksi, että laskisin koko ajan koska täältä pääsee pois, vaan ihan jo koska tällainen numeroihin ja suhteellisuuksiin perustuva ajattelu on mulle jotenkin luonnollista. Toisaalta tässä tapauksessa se ei ole mitenkään hirveän vaikeaa, kun aluksi oli helppo muistaa menneiden viikkojen määrä, sitten puolivälin sijainti ja nyt syyskuun loppuun jäljellä oleva aika. Ja melkein puolesta vuodesta eli 26 viikosta ei ole vaikea hahmottaa loppuja suuntia.

"Normaalissa" ympäristössä ajan hahmottaminen on tietysti vaikeampaa. Mistä sitä lasketaan ja mihin sitä verrataan? Puolivälissä mistä mihin? Kun koko ajan on monta viikkoa/kuukautta/vuotta jostain ja saman verran johonkin, toimii ajantaju ihan eri tavalla. Siis huonommin. Ympärillä tapahtuvien asioiden jatkuvuus, päällekkäisyys ja moninaisuus vaan sotkee entisestään.

Vaikka silti, suhtellisen lyhyeltä tämä puoli vuotta nyt loppupuoliskolla tuntuu. Vastahan tänne tulin. Ja silti olen ollut jo pitkään. Pääh. Ota tässä nyt musta sitten selvää. Palkinto sille, joka sen tekee...