lauantai 18. elokuuta 2007

Ich, bitte, öö.

Nyt voinee jo kirjoittaa lisää blogia, kello kun siirtyi täälläkin aikavyöhykkeellä yli puolen yön. Ei muuten mitään, mutta olisihan kaksi viestiä päivässä jo aikamoista yli-innokkuutta. Onneksi nyt on jo ihan eri päivä!

Kotiin pääsin näppärästi, lento oli jopa etuajassa. Ja pörisi, kuten ennakoinkin. Koneessa oli kyllä tänäänkin tilaa, kanssamatkustajia taisi olla 17. Hannoverin lentokenttä oli puolestaan huomattavan mukava. Kävelymatka reitillä check-in – turvatarkastus – kahvila – lähtöportti oli luokkaa 40 metriä, ja siitäkin jo osa oli edestakaista liikettä. Toki kentällä oli pari muutakin terminaalia, mutta tämä oli ainakin sopivan pieni. Ei haittaa.

Edellisessä viestissä jäivät saksan kielen ihmemaan kielikokemukset kertomatta, joten tässä nyt sitten niitä. Päätin nimittäin menomatkalla, että en ole opiskellut saksaa n+1 vuotta turhaan, vaan nyt käytetään sitä. No ehkä en ole turhaan opiskellut, mutta käyttö on kyllä jäänyt turhan vähälle. Oli nimittäin på tyska puhuminen välillä enemmänkin på tuska. Joskin olin melkein positiivisesti yllättynyt: selvisin takseista, hotellin respasta, toimiston respasta ja vähän ruokailustakin melko onnistuneesti saksaksi. Yhden taksikuskin kanssa heitin jo melkein huultakin, tuo kun oli kuittia kirjoittaessa hukassa mitä päivää ja mitä kuuta eletään. Onneksi vasta kuittia kirjoittaessa, muuten olisi voinut matka pelottaa. Vain pari keskustelukumppania vaihtoi englanniksi, mitä tällaisessa ympäristössä voi tällä kielitaidolla pitää melkein jo saavutuksena. Työasioissa en kylläkään edes yrittänyt saksaa, ei olisi tullut yhtään mitään. Mutta kyllä siitä opiskelusta sentään jotain hyötyä on ollut. Toivon. Oletan. Harhaluulen.

Tällä kertaa hämmentävän lyhyen viestin lopuksi voin vielä jatkaa iänikuista sääkeskustelua. Katselin hotellissa nimittäin BBC:tä, jossa säämies kertoi ensin Etelä-Euroopan helteistä ja totesi, että idässäkin on lämmintä, jopa Helsingissäkin yli 25 astetta. "Mutta sitten, katsokaa vaikka Brysseliä, 15 astetta. Tulee mieleen, että miksi kesä ei tullut ollenkaan?" Niinpä. Veit proosan suustani.

Ei kommentteja: