Syytetyn puheenvuoro

Brysselissä jälleen, joskin jo maanantai-illasta asti. Jälleen on ihan sopiva sana, mutta tänäänkin ei niinkään. Laskin juuri, että olen 26 päivän jaksosta ollut 18 päivänä ainakin osan päivästä ulkomailla. Suomi on tässä tapauksessa ulkomaa, Belgia ei. Viimeisimmäksi siis perjantaisesta myöhäisillasta maanantai-iltaan Sveitsissä.

Matkakohde löytyi pitkälti arvalla: kyselin jokin aika sitten kavereilta ja tutuilta sieltä täältä seuraa kyseiseksi kolmen päivän viikonlopuksi jonnekin päin Eurooppaa. Seuraa sain Hampurista ja Genevestä, ja suunnaksi valikoitui Sveitsi. Ja hyvä suunta olikin, tähän asti käydyistä paikoista se on kyllä suosikkilistan kärjessä. Eikä siellä nyt ollut edes niin älyttömän kallista, ainakaan näin suomalaisen mielestä. Euron vahva kurssi auttaa toki asiaa. Tulipa myös pitkästä aikaa käytettyä ulkomaanrahaa!

Lauantaina ohjelmassa oli Geneven kaupunkikierros sekä Patek Philippe -museo, jossa yllättäen oli aika paljon erilaisia kelloja taidepiiperryksistä mitä monimutkaisimpiin härveleihin. En tiennyt, että kelloja on tehty niin monen eri muotoisena ja näköisenä. En myöskään ole ihan varma, ovatko kaikki toiminnot aina ihan tarpeen. Esimerkiksi tekijöidensä mukaan maailman monimutkaisin kello alkaa jo vaikuttaa siltä, että se on rakennettu ihan vaan, koska se oli mahdollista. Reilun kilon painoisessa mötikässä on muun muassa 24 viisaria, joten käyttöohjeellakin lienee mittaa muutama sata sivua...

Itse museokin näytti melkoisen juhlavalta ja fiiniltä, mikä ei liene suuri yllätys sekään. Kellontarkkaan tyyliin kävijöille jaettiin pohjapiirroksin varustettu ohjeistus, missä järjestyksessä vitriinit pitää kiertää. Perusperiaatteena ylhäältä alaspäin ja ehdottomasti myötäpäivään, eli siis clockwise. Olisihan se nyt hävytöntä kiertää kellomuseossa counterclockwise. Ehkä tämä lysti on varattu työntekijöiden (salaiseen) irroitteluun pikkujouluissa?

Lauantai-illan ratoksi lähdimme käymään vielä läheisessä Nyonin kylässä.

Sunnuntaina vuokrasimme auton ja ajelimme pääkaupunkiin Berniin. Se olikin sangen kivan oloinen kaupunki, paljon sveitsiläisemmän oloinen kuin Geneve. Ehkä tilanne on vähän sama kuin Brysselillä ja muilla belgialaisilla kaupungeilla: Geneve ja Bryssel ovat kansainvälisiä, eivät niinkään oman maansa tyypillisiä kaupunkeja. Paluumatkalla kävimme vielä Lausannessa pyörähtämässä.

Ajaminen Sveitsissä oli muuten aika helppoa, mutta kaupungit tuottivat vähän navigointiteknisiä ongelmia. Bernissä osa kaduista oli remontissa, joten opasteet olivat välillä vähän jännittäviä. Ajatuksella "pillin vihellyksestä vaihda paikkaa viereisellä kaistalla olevan auton kanssa, kahdesta vihellyksestä tee kolmoislutzi kerien". Lausanne puolestaan on melkoisessa rinteessä – kadutkin tuntuivat olevan lähinnä kerroksittain. Kartasta kun katsoi, näytti helpolta: "tuosta vaan oikealle". Todellisuudessa "risteyksessä" olisikin tarvittu hyppyvaihdetta, sillä se "risteävä" tie saattoi olla 15 metriä korkeammalla oleva silta. Vaikka eihän meillä kyllä mitään karttaa ollut, mutta jossain välissä tutkiskeltiin bussipysäkillä sellaista karttajulistetta. Stetsonin-Harrisonin menetelmästä johdettua navigointimallia hyödyntäen löysimme kuitenkin minne halusimmekin, vieläpä melkolailla ensimmäisellä yrityksellä.

Maanantaina oli sitten museo- ja lentokenttäpäivä. Ensimmäinen kohde eli YK:n Geneven ohviisi Palais des Nations nyt ei tietysti varsinainen museo ole, mutta hieno silti. Lisäksi tiedän nyt monta asiaa enemmän YK:stä kuin vielä viime viikolla! Työpaikkana talo voisi kyllä olla rasittava, kun jatkuvasti puskee turistiryhmiä vastaan, ohi ja päin.

YK:n jälkeen pyörähdimme Punaisen ristin museossa, ja kolmas kohde olikin Geneven lentokenttä. Se on mukavasti sijoitettu lähelle keskustaa, mutta maanantai-iltana se oli ikävästi sijoitettu saderintaman alle. Ohjelma huipentui siis noin 3,5 tunnin lentokentällä istuskeluun, kun satuttiin olemaan siellä vähän etuajassa, ja kone taas sattui olemaan yli 1,5 tuntia myöhässä sään takia.

Näin. Harmi, että oli vähän sumuista – Alpit eivät näkyneet niin hyvin, kun olisivat voineet näkyä. Jotain nyt silti näkyi, eikä näyttänyt lainkaan hassummalta.

Lopuksi haluan vaatia oikeutta itselleni, mihin tämän tekstin otsikkokin viittaa. Kohta jo neljännesvuosisadan ajan olen joutunut syyllistetyksi kesän pilaamisesta ja milloin mistäkin. Onneksi Suomessa on tarkkaavaisia toimittajia, ja voimme todeta syytteiden olleen turhia ja aiheettomia. Lukeaa vaikka itse. Kaiken lisäksi lähin järvi on nyt niin kaukana, ettei näillä lihasvoimilla sinne lennä minkäännäköinen jyvänen. Tänä vuonna olen aiiiivan varmasti syytön!

P.S. Se juna oli muuten oikeastikin Pendolino, joskin suomalaisia lajitovereitaan pitempi ja hieman eri näköinen. Ei ollut vaikea tunnistaa ominaisuuksien perusteella...