Ciao!

Tästä alkaa tulla tapa. Aina kun lähden Alppien eteläpuolelle, ongelmana on 38 asteen tienoilla pyörivä lämpötila. Tällä kertaa onneksi ei sisäinen, vaan ulkoinen – Milanossa taksin mittari näytti parhaillaan 39 astetta. Asfaltilla kävellessä tuntui kuin grillissä olisi ollut. Istuskelen parhaillaan junassa matkalla Milanosta Geneveen, joten on aikaa kirjoitella. Tulee siis luultavasti harrypottermitoissa oleva teksti. Nyt on perjantai ja kello on noin kymmenen, katsotaan milloin tämä teksti blogiin asti päätyy.

Aloitetaan Brysselin lentokentältä. Vaikka kenttä ei ole tajuttoman suuri, tuntuu että aina saa ravata yhdet kuninkuusravit, ennen kuin on gatella asti. Siellä on kaksi terminaalia, Schengen-alueelle menevät ja sen ulkopuolelle menevät erikseen. Lähtöselvitys sekä sisään- ja uloskäynnit ovat siinä ei-Schengen-terminaalin yhteydessä, mikä tarkoittaa, että näillä Eurooppa-hyppelyillä pitää aina mennä ensin muutama kerros alas, sitten kävellä muutama sata metriä ja sitten takaisin ylös. Hölmöä, luulisi että jos lähtee kauemmas, silloin olisi paremmin aikaa käyskennellä ympäriinsä. Kaiken lisäksi onnistun jotenkin aina poimimaan lennot, jotka lähtevät sieltä viimeisiltä gateilta. Tätä pohdiskelin kentälle tullessakin. Ja kas, ensimmäistä kertaa lento lähtikin koko kentän vihoviimeiseltä portilta.

Olen keksinyt hyvän tavan (ainakin niin luulen) ottaa sellainen reilu 10-kiloinen käsimatkatavaralaukku mukaan. Paino johtuu siitä, että on sekä töissä että lomalla samalla reissulla: 3 kilon kone, parin kilon kamera ja itse laukku varmaan menevät jo sen 6 kilon rajan yli. Siihen sitten vielä loma- ja työvaatteet päälle viideksi päiväksi. Ilman ruumalaukkua matkustaminen on kuitenkin näppärämpää, ja kamera ja läppäri pitäisi joka tapauksessa ottaa sisään. Se tapa on siis check-in netissä, jolloin ei tarvitse mennä lähtöselvitykseen ollenkaan. Gatella eivät ole ainakaan vielä alkaneet puntaroimaan laukkua. Pelkään, että jossain vaiheessa alkavat, kun nettilähtöselvitys yleistyy. Nyt ovat vielä ihan pihalla siitä, mikä se itse tulostettu lärpäke on. Haastavampia ovat paluumatkat. Nizzassa selvisin tinkaamalla, tällä kertaa ei ole ongelmaa, sillä Easyjetillä ei ole painorajaa.

Italialaiseen mielentilaan pääsy parin tunnin lennon aikana ei ole ihan helppoa. Heti Milanossa sopeutus kyllä alkoi. Taksin eteen jäi lähdössä toinen taksi vähän turaamaan, jolloin alkoi kuulua tasainen papatus etupenkiltä. Ja tietenkin huokailla pitää aina kun on pakko jarruttaa. Ja totta kai, taksikuskilla ei ollut hajuakaan, missä oikea paikka on. Puolittain säkällä toimisto löytyi kuitenkin melkein suoraan. Koska Milano-Malpensan lentokenttä on vähän sama kuin olisi Helsinki-Hyvinkään lentokenttä, ja toimisto on tehtaan vieressä teollisuusalueella, matkaa tulee riittävästi. Mittari huiteli jossain 90 euron tienoilla, kuski kysyi onko 75 euroa sopiva, ja saatuaan myöntävän vastauksen veloitti 65 euroa. Kätevää.

Jos toimisto oli keskellä ei mitään, hotelli oli vielä siitä vähän sivuun. Mutta aika lähellä toimistoa, mikä oli se valintakriteeri. Syrjäinen sijainti tuo ilmeisesti myös etuja: hinta oli (suhteellisesti) halpa, mutta hotelli todella tyylikäs ja laadukas. Aamiainenkin oli hyvä, joskin hieman makeapainoitteinen. Tuli mieleen päivä, jolloin ennen lähtöä kävin Lahdessa mummolakierroksella: "Ota pullaa! Otatko kakkua? Ota toinenkin pala! Tuosta keksiä! Haluatko vielä jätskiä?" – toistetaan toisessa mummolassa.

Hotellihintaan kuului myös ilmainen pikkubussikuljetus metroasemalle ja aamulla toimistolle pääsi myös. Tämän värkin avulla tuli pikaisesti käytyä Milanon keskustassakin. Kuljettaja oli vähän eri sarjassa puvut päällä patsastelevan henkilökunnan kanssa. Ei se ihan tupakkaa autossa polttanut, mutta henkisesti kyllä. Aamulla respan mies sitten sanoi kuljettajalle, että tämä herra Koneelle. Si, si, sanoo kuljettaja. Auton nytkähdettyä liikkeelle alkoi palpatus italiaksi, eikä tietenkään auta, että kertoo ymmärtävänsä ei-mitään (neljäsosa italiankielentaidosta on tämän viestin otsikossa...) Sen kuitenkin ymmärsin, että osoitteesta ei ollut hajuakaan. Onneksi olin hereillä eilen, ja pystyin loppumatkan opastamaan perille.

Suunnitelmana oli lähteä Milanosta pois puoli viiden aikaan junalla. Mielestäni varasin ihan hyvin aikaa, mutta lopulta lähdin vartin verran myöhemmin kuin alun perin ajattelin, ja matka kesti vartin pitempään kuin luulin. Lipun lunastuksen kanssa rupesi siis tekemään tiukkaa, vaikka siihenkin olin ihan hyvin varannut aikaa. Trenitalian kansainvälisiä lippuja kun ei voi netistä ostettuna lunastaa muuta kuin tiskiltä tai tilata Italiassa sijaitsevaan osoitteeseen. Kansainvälisiä lipputiskejä oli kaksi, jonoa paljon. Aikaa vähän reilu puoli tuntia.

Logistiikan opiskelijana päässä hyrähti tietysti heti käyntiin dynaaminen jonomallinnus. Kyseessähän siis oli M/M/2-jono, josta lähinnä tuo toinen M oli kiinnostava, itse kun olin jo jonossa. Tilastollisesti mun olisi pitänyt ehtiä melkein hyvin, mutta juuri kun olin ensimmäisenä jonossa, palvelun kesto molemmilla tiskeillä napsahti jakauman oikeasta laidasta. Suomeksi: kaksi mun edellä ollutta ostajaa jäi kyselemään junien sisustuksesta, kahvipapujen alkuperästä ja junanpyörien laadunvalvonnasta suunnilleen 10 minuutiksi. Junan lähtöaika oli 16.25, lipun sain 16.26, juoksuvauhti oli kova. Juuri kun italialaista aikakäsitystä olisi kaivannut, koko junaa ei tietenkään 16.28 näkynyt enää missään. Dippadaa. Muistutetaan lukijaa tässä vaiheessa, että lämpötila oli edelleen siellä 35 asteen tienoilla.

Pienen voimien keräilyn jälkeen otin uusinnan, tälläkin kertaa jonoon kului hieman yli puoli tuntia. Kävimme keskustelun:
1. Myöhästyin junasta, voinko vaihtaa lipun seuravaan junaan?
2. Miksi myöhästyit junasta?
3. Tämä jono oli liian pitkä
4. Mitä?
5. Palaa kohtaan 3. Kun olet kohdassa 5. neljännen kerran, voit jatkaa kohtaan 6.
6. Tämä jono (*näyttää jonoa*) oli liian pitkä (*huitoo jonon suuntaisesti*).
7. Miksi olet täällä? Junan lähtöaika oli 16.25, mutta kello on nyt 17.30. Junat lähtevät yläkerrasta!

No daa. Mä just luulinkin, että se on se lipputiski, joka lähtee Geneveen. Siinä kun lukikin internazionale. Eiku...

Lopulta sain ostettua uuden lipun kaksi tuntia alkuperäistä myöhemmin lähtevään junaan, ja pääsin siirtymään seuraavalle tiskille (tietenkin uuden jonon kautta) vaatimaan rahoja takaisin edellisestä. Koko kolmen minuutin myöhästyminen ei lopulta onneksi maksanut enempää kuin 12 euroa, 8 euroa kalliimmasta lipusta (nopeampi juna ja ostettu tiskiltä) ja 4 euroa veloituksena palautuksesta.

Tämä jälkimmäinen juna oli aikataulun mukaan yli puoli tuntia nopeampi. Tietenkin ne italialaiset olivat nyt heränneet, joten juna lähti 10 minuuttia myöhässä. Tämä on tällainen pendolino-henkinen, niin ulkoasultaan kuin toimivuudeltaankin. Valot toimivat jaksoittain, samoin ilmastointi. Lisäksi jo pariin kertaan on odoteltu jollain väliasemalla parikymmentä minuuttia "teknisten ongelmien vuoksi". Tällä hetkellä ollaan reilu tunti myöhässä, ja vielä olisi matkaa jäljellä. Suomalaisesta käytännöstä poiketen täällä kuitenkin kiersi äsken ravintolakärry tarjoilemassa ilmaislimua, -mehua ja -kahvia myöhästymisen takia!

Olisikohan siinä enimmät, alkaa akku loppua koneesta. Itse tekstihän on vielä lyhyt, tiivis ja kompakti... Siinä vaiheessa kun (/ jos) tämä on netissä, olen ilmeisesti päässyt perille! Onneksi hotelli on melkein aseman vieressä, ei ole pitkä matka.

P.S. Juna oli myöhässä lopulta noin 80 minuuttia, ja huomasin siinä loppumatkasta yhden pendolino-ominaisuuden lisää: merisairausgeneraattori eli rungonkallistin näytti toimivan yhtä hyvin kuin pendolinoissakin yleensä, eli huonosti. Tosin vikaa taisi olla radassakin, vaikutti tekevän sellaista s-kiharaa, joten juna kallisteli kuin laiva aallokossa. Villiä.