Eksyneet turistit kampanjoivat

Tänään jaakkojapavunvarressa: tarina rekisteröitymisestä jatkuu. Muina aiheina mm. maailman hitain automaatti ja maailman oudoin vaalikampanja.

Taannoin mainitsemani kirje poliisilta kertoi, että pitäisi mennä käymään paikallisella poliisilaitoksella tapaamassa kaupunginosatarkastajaa, mukana pitäisi myös olla kaikenlaisia papereita. Herra tarkastaja olikin sitten ehkä maailman stereotyyppisin poliisitarkastaja – kookkaahko keski-ikäinen mies, jolla on tajuttoman kokoiset mursuviikset! Viiksiensä takaa hänkin kyllä onneksi puhui englantia. Toisaalta olisikin ehkä vähän ongelmallista olla Eurooppa-kaupunginosan tarkastaja osaamatta yhtään englantia.

Käynnin tarkoitus jäi vähän epäselväksi. Näytin vuokrasopimuksen, henkilökortin ja työsopimuksen, kerroin puhelinnumeroni ja että en ole naimisissa, muuta ei sitten oikeastaan tarvittukaan. Eikö samoja olisi voinut kysyä siellä kaupungintalolla? Seuraavaksi sitten saan kutsun saapua (jälleen) kaupungintalolle taas joidenkin dokumenttien kanssa, jotta joskus vielä saan Belgian henkilöllisyystodistuksen. Ei ole liian helpoksi tehty hommaa. Sama operaatio on kaiken lisäksi ainakin jossain muodossa edessä aina kun muuttaa, vaikka muuttaisi vain saman kunnan sisällä. Onneksi ei (kai) tarvitse sitä kokeilla.

Tänään kävin tutkimassa pankin Self Bank -automaattia. Se oli hieno. Sillä voi vaikka uusia verkkopankkitunnukset, jos unohtaa tai vahingossa lukitsee salasanansa. Vaikka vielä en salasanan kanssa sotkenutkaan, ajattelin yrittää uusilla tunnuksilla, josko saisin vempeleen toimimaan, viimeksi kun ei oikein pelannut. Muita hienouksia on mahdollisuus valita kortin tunnusluku itse (ihan hyvä ominaisuus, kun mullakin on jo kolme erilaista maksukorttia ja täällä tarvitsee aina tunnusluvun maksaessaan), vaihtaa tunnuslukua tai tulostaa tiliotteen. Lisäksi automaatista sai pankin omalla kortilla viiden euron seteleitä. Siitä sai myös valita, minkäkokoisina seteleinä rahansa tahtoo. Hämmentävää.

Toinen automaatti ei sitten ollutkaan niin upea. Kävin nimittäin asemalla lunastamassa netistä ostamani Thalys-junaliput. Ikinä en ole nähnyt automaattia joka käyttää sellaisen 5 minuuttia yksien varaustietojen hakuun. Ja näyttää kiltisti näytöllä tekstiä "haetaan tietoja" ja perässä prosenttilukua siitä, kuinka suuri osa operaatiosta on jo suoritettu. Hyvä ettei ollut kiire junaan vaan oli vaikka viikon verran aikaa odotella.

Kaupungilla oli myös ehkä oudoin vaalikampanja ikinä. Paikallinen kaksikerroksinen turistikierrosbussi ajeli hitaasti ympäri kaupungin keskustaa, torvi rytmikkäästi soiden. Bussin kyljet oli koristeltu Ségolène Royalin kuvilla, ja avoimessa yläkerrassa muutama kannattaja heilutteli punaisia lippuja. Avoimesta alaovesta osa kannattajista jakoi flyereita ja punaisia ruusuja, lisäksi koko porukka huuteli jotain Liberté, Égalité, Fraternité, Socialité, Precidenté, Ségolène -henkisiä kannatushuutoja. Kampanjaan osallistuivat myös ympäristössä liikkuvat autot tööttäilemällä, kun bussi toikkaroi hitaasti keskellä katua. Tätä ei kuva riitä selittämään, mutta tässä nyt silti kuva:


Kaikkein oudointa kampanjassa oli ehkä se, että se oli 300 kilometriä väärässä paikassa, muistaakseni ne vaalit käydään kuitenkin Ranskan puolella...

Huomenna ajateltiin lähteä käymään jossain päin Pohjois-Belgiaa. Hypätään kello 11 junaan, joka menee rannikolla sijaitsevaan Oostendeen, ja katsotaan missä jäädään pois. Täällä on nimittäin alle 26-vuotiaille myynnissä 10 matkan sarjalippu, jossa yksi matka maksaa 4,5 euroa, missä tahansa Belgian sisällä. Ei siis tarvitse päättää vielä suotta lähtiessä määränpäätä, kunhan tietä missä viimeistään jää pois!

Vajanaisia haja-ajatelmia – tämän päivän annos

Tänään olin poikkeuksellisen varhainen, kun piti mennä juttelemaan aasialaisten kanssa ja kun mokomat aikavyöhykkeet eivät silloin oikein suosi. Olin siis töissä niinkin huikean aikaisin kuin varttia vaille kahdeksan, yleensä kello on toimiston häämöttäessä ennemminkin yhdeksän. Puoli kahdeksan aikaan oli hämmentävän rauhallista liikenteessä, ja toimistollakin olin ainakin kerroksen ensimmäinen. Ruuhka on ennemmin silloin yhdeksän maissa. Eli ei ihan suomalainen maa. Mulle kyllä sopisi paljon myöhäisempkin rytmi.

Havaitsin myös olleeni täällä jo melkein kuukauden, tai no 3,5 viikkoa. Hämmentävää. Töissä aloittelin massiivista laatikko- ja nuolileikkiä, joka kestänee muutaman viikon – tarkoituksena on saada prosessikaavion osat ensin suurin piirtein ja sitten kokonaan kohdilleen. Katsotaan minkälainen palapeli saadaan aikaiseksi, jo nyt palikoita tuntuu olevan vähintään riittävästi.

Töiden jälkeen yritin ostaa junalippuja Kölniin, mutta matkatoimiston järjestelmästä puuttui koko kaupunki. Täytyy siis etsiä lippunsa muualta, jos Bochumiin mielii. Sinne oli tarkoitus mennä kuitenkin vasta reilun viikon päästä, joten tänä viikonloppuna voisi lähteä pyörähtämään jossain päin Belgiaa. Saa nähdä, pääseekö ruokakauppaa kauemmas.

Päivän blogiteemana on näköjään epämääräistä sekalaista jorinaa, ehkä ensi kerralla jokin yhtenäisempi kokonaisuus. Lisätään nyt vielä vaikka huomio säätilasta: kohta saattaa sataa. Sehän olisikin tässä epävakaiseksi kehutussa maassa aikamoista, 3,5 viikon poutasään jälkeen.

Kuninkaallisia horsmia

Tänä viikonloppuna on tullut harrastettua hieman tavallista enemmän sosiaalisiakin aktiviteetteja. Perjantaina tämä tarkoitti keilausta työpaikan porukan kanssa. Tai oikeastaan kyseessä oli toimiston suurimman ryhmän eli IT-porukan keilausilta, mutta ainoana ei-IT-traineena mut kutsuttiin mukaan. Tai siis kutsujille ei paljastettu mun paheellista bisnesluontoa. Vaikka saattoi ne sen tietää. Ehkä.

Lauantaina löytyivät vihdoin pitkään kaivatut ylellisyystuotteet: tiskiharja ja sumutuspullo. Jostain syystä ne tuntuvat tässä maassa olevan harvinaisuuksia. Silittäminen höyryttömällä silitysraudalla ilman sumutuspulloa on ollut hieman haastavaa, tiskaamiseen olen käyttänyt tuollaista tiskiharjan esiastetta, jonka löysin Ikeasta.

Kaupungilla vastaan tuli myös paikallinen(?) katusoittoryhmä, jonka välineistö oli vähintään yhtä järeä kuin Helsingin-kollegoillaan. Asusteet olivat vieläpä huomattavasti näyttävämmät ja sulkaisammat.

Tänään lähdimme käymään kuninkaallisessa puutarhassa, natiivinimeltään Serres de Laeken. Se on kuninkaan yksityisomaisuutta oleva puutarha, joka on auki suurelle yleisölle vain kolmisen viikkoa huhti–toukokuussa. Toisaalta, eipä siellä lokakuussa varmaan paljoa nähtävää olisikaan. Nytkin osa kukinnoista alkoi jo hyytyä, kevät taitaa olla nimittäin melko aikaisessa.

Käynti maksoi huikeat kaksi euroa, mutta päivän erikoistarjouksena nyt pikavisiitti kuvien muodossa aivan ilmaiseksi.

Aluksi muutama kuva kasvihuoneiden sisältä.

Sitten vähän horsmia tai muita heiniä. Älkää kysykö mitä.

Sitten vähän ulkokuvaa puistosta. On kunkulla kenttää, missä kirmailla.

Tällaisia ne tönöt on ulkoapäin.

Ruohonleikkaajan mökki?

Hetkellinen mikä maa, mikä valuutta -ilmiö.

Välillä sitruunakin saa olla hapan.

Eetterin aarteita

Mulla näkyy täällä 30 tv-kanavaa. Niistä 10 on hollanninkielisiä, 1 saksankielinen ja loput ranskankielisiä. Ranskankieliset on dubattuja, hollanninkieliset ei onneksi, enimmäkseen.

Täällä on hauska seurailla kaikenlaisia formaattiohjelmia, lisäksi kanavasurffaillessa tulee välillä aarteita vastaan. Tässä parhaat.

Idols. Tai siis ranskalainen Nouvelle Star ja belgialainen, hollanninkielinen Idool. Ei ne Suomessa nyt niin huonosti vedä, tai ei nää ainakaan paremmin vedä. Shown koko on kyllä ainakin ranskalaisessa versiossa ihan toista luokkaa. Lisäksi katsomolla on kummallinen tapa harrastaa sellasia jalkapallokannustushuutoja, sellaista stadionmylvintää siis.

Big Brother. Ihan tällä kertaa englanninkielisellä nimellä, mutta jälleen hollanniksi. Kyllä ne näköjään osaa paikallisetkin olla hienoisessa hutikassa televisiossa. Isoveljen ääni on kivasti bonjoviefektoitu robottimaiseksi ja kielten monitaiturina se veli toki puhuu myös sujuvaa(?) hollantia, lopputulos on aika... hmm... jännittävä.

Onnenpyörä. Tästä näin vain ihan lopun, mutta oli kyllä kovin onnenpyörämäinen. Onnenneitokainen käänteli kirjaimia taululta, ja sit oli semmonen ruletti. Ja vastaus on aivan oikein.

Walker Texas Ranger. Tästäkin näin vain pienen pätkän, mutta täällä siis ihan vakavissaan esitetään kyseisen sankarihahmon seikkailuja. Jos Conanin Walker-vivun tarjonta ei riitä, Belgia on asuinpaikkasi. Vai liekö hollantilainen kanava, ei tietoa.

Tarina kuntaan rekisteröitymisestä jatkuu myös. Konstaapeli oli löytänyt postilaatikkoni ja jättänyt sinne viestin, jossa on paljon aikoja. Vaikuttaa myös siltä, että pitäisi tehdä jotain. Viesti on valitettavasti kylläkin ranskaksi. Pitänee huomenna konsultoida kielitaitoisempia kansalaisia.

Hetkeni maanmittarina

Havaitsin tässä juuri, että tarkemmat koordinaattini Brysselissä ovat jäjäneet selvittämättä näin blogissa. Käytetäänpä hetki siis paikallismaantietoon.

Aloitetaan asunnon sijainnista. Todellinen osoite on Avenue de la Renaissance 47/51, 1000 Brussels. Googlekartta ei kuitenkaan hallitse osoitetta ihan täysin, joten linkissä on käytetty eri osoitetta. Asunto on sisäpihan puolella, toisessa (eli siis kolmannessa) kerroksessa. Tuo aiemmin mainitsemani puisto riemukaarineen on tuossa asunnon eteläpuolella. Puiston länsipäässä on liikenneympyrä Rond Point Schuman, jonka äärellä on muun muassa Euroopan komission nelisakarainen rakennus sekä Euroopan neuvoston rakennus (se jonka katolla on helikopterin tähtäyskuvio).

Seuraavana työpaikka. Osoite on jälleen ihan keksitty, kun kookkeli ei tunne koko katua, jolla toimisto oikeasti on. Mutta suurin piirtein noilla main, ihan oikea paikka on nuolesta hieman etelään oleva hieman isompi talo (se ainoa jonka varjo näkyy kunnolla kuvassa). Reitti tuonne kulkee lännestä päin tulevaa katkoviivaa pitkin, katkoviiva esittänee ratikkakiskoja. Matka kestää kotoa ratikkapysäkille kestää metrolla tai ilman noin 10-15 minuuttia, siitä sitten vartin verran ratikalla.

Hankin viime viikolla vihdoin myös belgialaisen liittymän, joka palvelee numerossa +32 486 797 415. Suomen liittymä on toisessa puhelimessa, joka on kyllä auki, mutta pysyy varmaankin lähinnä kotona.

Täällä on muuten edelleen kuuma, en siis löytänyt oikeaa sulaketta. En kyllä ymmärrä mikä muukaan se napsauttamani oli, mutta lämmittimeen ei ainakaan vaikuttanut. Toivottavasti tilaamani huoltosetä tahi -täti tulee huomenna. Asunnon hintaan kuuluva siivoaja oli käynyt tänään. Kätevää...

Lämpöä, lämpöä

Täällä on lämmin. Tänään kävin kaupungilla vaateostoksilla, tämä kun on ensimmäinen varsinainen aikuistyöpaikka (noin pukeutumisen puolesta), joten pieniä investointeja on tarvis tehdä. Pukua ei kyllä tarvitse käyttää, mutta kuitenkin. Ostoksille ähdin oikeastaan kahdesti. Ikkunasta haistellen takki ei vielä tuntunut kovin paljoa liialta, mutta kolmen ulkona otetun askeleen jälkeen huomasin olleeni todella vahvasti väärässä. Ilman takkia oli vähän parempi.

Myös sisällä on lämmin. Jostain kumman syystä lämmitinlaite vaan höhöttää, vaikka termostaatti olisi missä asennossa. Oletin aiemmin, että se siitä hiipuu, kun ulkolämpö nousee. No ei ole hiipunut, vaan edelleen höhöttää. Tähän asti ajoittainen tuulettaminen on auttanut, mutta nyt ei oikein enää.

Kaiken hyvän lisäksi viime keväänä löytämäni siitepölyallergia ilmeisesti nostelee taas päätään. Muutama tunti sitten alkoi nimittäin yskittää jotenkin tutun tuntuisesti, mutta aika kauan meni yhdistää se siitepölyyn. Tarkemman tutkiskelun jälkeen mahdollisille oireille selvisi ihan looginen syykin. Onneksi ennakoin ja hain ennen lähtöä reseptin ja lääkkeet kaiken varalle, ainakin tuo inhaloitava juttu tuntui auttavan. Muita lääkkeitä en vielä ole kokeillut.

Kun ikkunan jatkuva auki pitäminen ei näillä oireilla vaikuta hyvältä idealta, rupesin leikkimään sähkömiestä. Lämmittimet nimittäin ovat tuollaisia sähköpattereita, joten loogisesti ajateltuna ne tarvitsevat virtaa. Paikallinen (hollanninkielinen) sähköpiirrustus sähkökaapin ovessa ei ole maailman selkein, mutta mulla on vahva arvaus, mikä sulake pitää napsauttaa pois. Kohta nähdään auttaako. Toinen vaihtoehto on, että aamulla on kylmä suihku, jos löysinkin vedenlämmittimen.

Voin tässä samalla aloittaa uuden (jatko)kertomuksen. Nimittäin jos aikoo asustella Belgiassa yli kolme kuukautta, pitää rekisteröityä kuntaan. Ohjeita toimitukseen olen nähnyt tai saanut ehkä neljät erilaiset (milloin pitää olla mikäkin syntymätodistus tai napanöyhtänäyte mukana), suurin osa ohjeista on tietysti saatavilla vain ranskaksi tai hollanniksi.

Eilen kävin pistämässä prosessin alulle jonottamalla pari tuntia ja kertomalla että moi, mä oon täällä. Se sentään onnistui englanniksi. Seuraavaksi ne laittaa poliisin katsomaan, että olenko mä täällä oikeasti. Vaikka enhän mä päivisin ole. Lisäksi alaoven listassa lukee vain Kone, ei mun nimeä. Mitään asunnon numeroitahan täällä ei osoitteissa varsinaisesti harrasteta. Toivottavasti poliisisetä tai -täti osaa katsoa postilaatikosta, johon nimeni lätkäisin.

Kun poliisi on käynyt etsintäretkellä yhden tai monta kertaa ja on joko löytänyt minut tai ei, ruljanssi jatkuu ilmeisesti uudella ilmoittautumisella, jolloin tarvitsee esitellä jotain dokumentteja. Muun muassa kolme valokuvaa, ensimmäisellä kerralla riitti yksi. Loppujen lopuksi saan ilmeisesti joskus elokuussa jonkun virallisen kortin. Nyt mulla on vain todistus siitä, että olen käynyt kaupungintalolla. Lisäksi syyskuussa pääsenkin jo de-rekisteröitymään, nehän ei lähtöä vielä tässä vaiheessa suostu ymmärtämään. Hienoa tämä byrokratia.

Muutenkin tuo kaupungintalovisiitti oli jollain tavalla mielenkiintoinen kokemus. Väkeä ainakin riitti. Vuoronumeroita sai erilliseltä tiskiltä, johon siihenkin oli ajoittain jonoa. Virkailijat kuitenkin tehokkaasti varmistivat, että kaikki saavat numeron seisomalla liukuportaiden yläpäässä ja ohjeistamalla henkilökohtaisesti kaikki tulijat. Parhaillaan siinä seisoikin sitten neljä virkailijaa. Tehokkuus verorahojen käytössä ja silleen.

Lähiympäristö tutuksi

Tänään on sitten kuvapainotteinen päivä. Kuvat ovat toissapäivältä tästä asunnon lähimaastosta.

Ensin kuvaa asunnon ikkunasta, tai on tuossa nyt tuollainen ranskalainen parveke, sisäpihalle.


Sitten vähän toiseen suuntaan sisäpihaa.

Asuintalo julkisivun suunnalta.

Pätkä kotikatua, asumustalo on tuolla kadun vasemmalla puolella.

Parin korttelin päässä on Ecole royale militaire eli ilmeisesti jokin paikallinen kadettikoulu, kuninkaallisena versiona toki.

Sitten siirrymme vastapäiseen puistoon, Parc du Cinquantenaireen. Luontokuvaajan päästyä vauhtiin voimme huomata, että täällä on jo kevät pitkällä.

Puistossa on myös ihan kivoja rakennuksia.

Riemuitkaamme kaaren äärellä. Tämän ilmeisesti olisi pitänyt valmistua vuoden 1880 tienoilla Belgian 50-vuotishippoihin, mutta sille kävi olkiluodot ja se valmistui vain neljännesvuosisadan myöhässä, eli noin 100 vuotta sitten.

Riemuitkaamme lisää. Vähän lähempänäkin.

Ympäristö siis vetää täysin vertoja Puotilan ostarin historialliselle interi- ja eksteriöörille!

Pankkiottelun tulokset: Belgia 1 - Ranska 0

Yksi kotiutumisoperaatioista, pankkitilin avaaminen on nyt toteutettu. Ja se oli jopa perin helppoa. Vaikein osuus oli saada sovittua tapaaminen, parista yhteydenotosta huolimatta mitään ei tapahtunut. Pienellä natiivien avustuksella se onnistui kuitenkin jopa liiankin hyvin. Eli siis "puolen tunnin päästä pitäisi olla 40 minuutin matkan päässä" -periaatteella. Ennakkoon epäilin, että tilin avaaminen olisi huomattavasti vaikeampaa, epäilysten syynä oli muun muassa joukko Ranskasta saatuja tilinavausraportteja, joissa tarinaa kerrotaan yleensä useamman kuukauden ajalta.

Tokikaan kaikki ei ihan täysin putkeen mennyt, nettipankki ei jostain syystä tahdo toimia. Täytyy yrittää kysellä ratkaisua, kunhan saan hankittua paikallisen puhelinliittymän. Mutta täällä kuitenkin on nettipankki, terkkuja vaan länsinaapuriin shekkivihkoille.

Pankkivisiitin takia tänään tuli vähän lyhyempi työpäivä ja kun aurinkokin tuolta pilkahteli, kävin kameran kanssa iltakävelyllä viereisessä puistossa. Lähipäivinä voisin siis kenties laittaa näkyville vähän lähiympäristökuvia.

Lyhyestä blogikirjoitus kaunis (kerrankin).

Turismus maximus

Tämä viikonloppu on mennyt rehellisen turismin merkeissä. Lähes natiivina olen opastanut tuoreempaa Brysselin-kävijää, Piaa, suuren metropolin pyörteissä. Tai, no. Köh.

Eilen kiertelimme pääasiassa kauppakatuja ja muita, sunnuntaille huonommin sopivia kohteita. Tämä päivä on taas kulunut perinteisten nähtävyyksien parissa. Pian ostettua eilen uuden ja kätevästi taskuun mahtuvan kameran, tarjolla on myös kuvia. Itse en ole omaani jaksanut vielä kaupungille kuskata, mutta ehkäpä joku päivä.

Aloitamme kaupunkikierroksemme kaupungin keskeisimmältä turistiaukiolta, Grand Placelta. Kuvassa 96 metrin korkeuteen kohoava kaupungintalon Hôtel de Villen torni (takana) ja 157 sentin korkeuteen kohoava Pia (edessä).


Sitten kaupungin kuuluisin nähtävyys, 30-senttinen Manneken Pis. Siinähän lorottelee.



Huomattavasti jännittävämpää katsottavaa ovat turistilaumat, jotka sitä pällistelevät. Johon siis itsekin kuuluimme, vaikka tässä yritänkin kovasti olla kaiken sen turistimassan yläpuolella.

Sitten pakollinen turistikuva. Huomatkaa pursuava poseerausinto. Pia pakotti. Taustalla Cathédrale Sts Michel et Gudule.

Seuraavana vuorossa on kahden hengen ircgalleriakuva. Vain likainen peili puuttuu. Taustalla joku ankkalammikko. Tai siis Square Marie-Louise.

Tässä vähän vanhan ja uuden kontrastia, sitä täällä on aika paljon. Etualalla se samainen Marie-Louisen ankkalammikko, takana vasemmalla pilkistää muun muassa Euroopan komission rakennus Berlaymont.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

Ei niin pitkä perjantai

Belgia on pääosin katolinen maa. Siksi on kovin hämmentävää, että pitkäperjantai on täällä ihan normaali työpäivä. Maanantai sentään on vapaapäivä, eli pääsiäinen on nyt kolmipäiväinen. Pitkin kesää täällä on kyllä kaikenlaisia outoja vapaapäiviä, jotka viikonlopulle sattuessaan siirretään ikävästi perjantaille tai maanantaille. Muutama pitkä viikonloppu on siis tulossa. Ei paha.

Tänään pääsin jo käsiksi slideshow-harjoituksiin piirtelemään erilaisia kaaviorakennelmia, joista voisi lähteä projektissa liikkeelle. Pomoni tulee töihin seuraavan kerran viikon päästä tiistaina, joten siihen asti pitäisi jotain tekemistä kai keksiä. Ja sitä näyttää kyllä ihan kiitettävästi riittävänkin.

Ensi viikon alussa Brysseliin saapuu seuraava harjoittelija, itse olin ensimmäinen tänä vuonna. Pitkin kevättä tulee vielä muutama lisää, tarkka määrä selvinnee joskus myöhemmin. Asumme ilmeisesti kaikki tässä samassa talossa tai ainakin lähistöllä, mikä voi mahdollisten yhteisten vapaa-ajan aktiviteettien kannalta olla ihan hyvä juttu. Tämä viikko onkin tullut lähinnä hoidettua erinäisiä asioita sekä nökötettyä kotona, on ihan kiitettävästi nimittäin väsyttänyt infoähkyntäyteisten työpäivien jälkeen. Olen myös edelleenkin vahvasti sitä mieltä, että tällainen normaali-ihmisen unirytmi ei sovi mulle, aamuisin meinaa kovasti nukuttaa.

Nyt taidan lähteä noutamaan pääsiäisseuraa rautatieasemalta, Pia on nimittäin tulossa pääsiäiseksi kummastelemaan Brysselin ihmeitä. Jospa samalla kummastelisi niitä itsekin, myös työmatkareitin ulkopuolella.

Svenska köttbullar

Tänään kieliopinnot saivat jatkoa. Tähän asti olen matkustellut 10 matkan lipulla (1,1 euroa / matka, vaihtoaika tunti, eli ei paha). Nyt ajattelin kuitenkin hankkia kuukausikortin. Kieliopintojen tuloksena onnistuin mielestäni jo melko sujuvasti kysymään paikallisen HKL:n eli SVIB:n tiskillä, että puhutaankos sitä tiskin takana englantia. No Muhammedhan onneksi puhui – henkisesti olin jo varautunut puhumaan ranskaa, koska ko. puljun nettisivuilla ei ole sanaakaan englantia.

Ranskaksi olisin kyllä tiennyt suunnilleen tarvittavat sanat, mutta en niiden käyttötapaa. Suoritus olisi mennyt suurin piirtein näin: Päivää. Minä 24 vuotta. Asiakaskortti, kiitos. Ja SVIB. Yksi kuukausi. Kiitos. Systeemi on täällä siis suurin piirtein samanlainen kuin Helsingissä oli joskus muinoin, eli pitää olla valokuvallinen kantakortti ja sitten siihen (kalenterikuukauden voimassa oleva) kuukausilippu. Kortti syntyi hämmentävän tehokkaasti, ilman minkäänlaisia lomakkeiden täyttelyitä. Olen yllättynyt.

Uuden kuukausikortin kanssa lähdin heti koeajolle metrolinjan toiseen päähän, jossa on paikallinen, mutta kovin tutun näköinen ja oloinen Ikea. Käynnin tarkoituksena oli paikata pieniä puutteita asunnon astiastossa ja varustuksessa. Esimerkiksi aikuisten kokoa olevat mukit ja lasit puuttuivat, mitään säilytysrasioita ei ollut ja henkareita oli kovin vähänlaisesti. Tarjolla olisi ollut myös ruåtsalaisia lihapullia niin lautasella kuin pakasteenakin, mutta jätin tällä(kin) kertaa väliin.

Ilmasto on ollut koko täällä oloni ajan kovin aurinkoinen, koleaa ja pilvistä tiistaita lukuunottamatta. Belgialainen pomoni väitti, että saan täysin väärän kuvan Belgian ilmastosta. Jää nähtäväksi.

Puhelinneuvottelujen ihmeellinen maailma

Tänään oli töissä ensimmäinen päivä, kun tuntui että alkaa jo olla jollain tavalla tilanne hallussa. On myös näin illalla paljon pirteämpi olo, kun ei ole koko päivää lyöty uudella tiedolla ja kaavioilla. Onnistuin tänään jopa ihan omatoimisesti selittämään, mitä olen oikeastaan tekemässä. Ja se on jo paljon. Käytännön yksityiskohdat, kuten miten sen kaiken teen, ovat toki vielä vähän hakusessa.

Ainakin nyt tässä vaiheessa työhön tuntuu kuuluvan aika paljon puhelineuvotteluja, suurin osa tarpeellisista ihmisistä kun ei ole Brysselissä. Tänään istuskelin kuunteluoppilaana yhdessä Suomi-Belgia-Ranska-Espanja-Kanada-Yhdysvallat -nevottelussa, huomenna pitäisi olla kolmen tunnin henkilökohtainen SAP-opastus ilmeisesti jonkun saksalaisen kanssa. Maat ja kansallisuudet tuppaa vähän menemään sekaisin, kun nimen perusteella ei ollenkaan pysty sanomaan, missä joku oikeasti on.

Tämän huomasi myös atk-tuki, jota olen näin alkuun häirinnyt kohtuullisen tiheään erilaisilla pyynnöillä. Koska tuki on globaali (oikea numero/sähköpostiosoite valitaan halutun kielen perusteella), välillä pyynnöt seikkailevat kummallisia reittejä. Esimerkiksi erästä ongelmaani kierrätettiin tehokkaasti muun muassa Suomen kautta, koska nimeni nyt sattuu olemaan suomalainen.

Tänään oli myös ensimmäinen päivä, kun englannin puhuminen tuntui jopa sujuvan jotenkin. Tähän astikin on toki toimeen tullut, mutta suusta on tuntunut tulevan lähinnä erilaista yninää ja änkytystä. Vähän tuo kielenkäyttörutiini puuttuu, mutta suunta näyttää positiiviselta.

Työn ulkopuolella onkin sitten hauskempaa. Belgiahan on kaksikielinen maa. Tai kolmikielinen, sillä Saksan rajalla on pieni saksankielinen vähemmistö. Pohjois-Belgia (Flanders) puhuu hollantia (jota flaamiksikin kutsutaan), eteläosissa (Vallonia) ranska on vallassa. Bryssel kuuluu periaattessa hollanninkieliseen alueeseen, mutta on kaksikielinen, ranska on tavallaan pääkieli.

Täällä voi siis ihan itse valita, onko ymmärtämättä ranskaa vai hollantia, kumpaakaan kun en osaa. Hollantia voi yrittää vähän arvailla saksan kautta, netissä Babelfishin kanssa saa jonkinlaisen raakakäännöksen. Tänään ajattelin sitten ihan kokeilla ranskan taitojani ruokakaupan aulan leipätiskillä. Toimitus menikin ihan hyvin (tai no sanan suvusta ei mitään havaintoa), kunnes myyjä esitti kysymyksen. Nyökkäsin, koska oletin kysymyksen olevan vain varmistus. Nyt kaapissa on viipaloitu leipä, joten ilmeisesti tilasin viipaloinnin. Se maksoi huikeat seitsemän senttiä ylimääräistä.

Töissä on lounas myös mielenkiintoista harjoitusta. Koska työpaikka on metsän keskellä (eli ravintolat on kaukana), respasta voi käydä tilaamassa aamulla salaattia, patonkia tai vastaavaa, jotka sitten tuodaan lounasaikaan paikalle. Listat on toki ranskaksi. Siispä harjoittelu on nyt edennyt siihen vaiheeseen, että tiedän mitä ovat kinkku, juusto ja kana ranskaksi. Vielä on aika monta arvoituksellista tarviketta...

Assistentista specialistiksi yhdessä päivässä

Tänään alkoi sitten tapahtua tosissaan. Sen lisäksi, että löysin ruokakaupan ja sain ruokaa (hyvin tärkeää!) hankin itselleni myös aikamoisen infoähkyn. Työni tulee olemaan sellaisessa globaalissa prosessi- ja organisaatiohässäkässä, että ihan hetki saattaa mennä, ennen kuin pääsee kärryille maailman menosta. Päivän pohdintojen jälkeen alan jo vähän hahmottaa ympäristöä, jota pitäisi ruveta selvittämään. Vielä ei kuitenkaan ole mitään hajua siitä, mitä pitäisi tehdä ja miten. Ehkä huomenna päästään siihen asti.

Projektin pitäisi ainakin olla riittävän haastava. Esimieheni oli muun muassa kertonut Euroopan palveluorganisaation maajohtajille, että tulossa on harjoittelija, joka ratkaisee nämä, nämä ja nämä asiat. Kuudessa kuukaudessa. Tänään hän esitteli minua käytävillä maintenance contract specialistina. Eipähän siis ainakaan haasteita puutu.

Työympäristö vaikuttaa oikein mukavalta, joskin kovin matkustavaiselta. Tässä Brysselin globaalissa toimistossa (paikallinen Kone-toimisto on erikseen) suurin osa ihmisistä on IT-porukkaa, business-puolella on vain parikymmentä henkeä. Parhaimmillaan kuulemma business-kerroksessa saa olla yksin, kun muut ovat reissussa. Ympäristö on myös kovin kansainvälinen, tänään lounaalla oli lisäkseni ainakin belgialainen, amerikkalainen, singaporelainen, Saksassa asuva ruotsalainen ja Espanjassa asuva suomalainen.

Huomenna sitten ehkä pääsee jo vähän paremmin kärryille. Asiaa voisi helpottaa, jos kuulisi molemmilla korvilla. Lennon aikana (matkalentokorkeudessa, ei nousun tai laskun aikana) lukkoon mennyt korva on nimittäin vieläkin paikoin vähän jumissa. Toivottavasti se piakkoin rupeaa aukenemaan.

Kallis päivä

Tämän piti periaatteessa olla ihan edullinen päivä. Lentoja ei tarvitse maksaa itse eikä taksia kentältä asunnolle tarvitse maksaa itse. Ei se silti ihan halpaa ollut.

Vielä eilen kun koepakkasin omaisuuden, vaikutti että painorajat ylittyy suhteellisen hallitusti. Kuitenkin mukaan tuli sitten vielä yhtä ja toista ja lopputulos oli ruumaylipainoa abaut yhdeksän kiloa ja käsimatkatavaroissa suurin piirtein saman verran(!) Toisaalta johan mun tietokone painaa varmaan neljä kiloa. Enää en ehtinyt kuitenkaan alkaa säätää muuta ratkaisua, joten luotin ettei käsimatkatavaroita punnita. Nokkela lukija saattaa jo arvata, että punnittiinhan ne. Sain neuvottelun jälkeen luvan ylittää ruumaan menevän painon viidellä kilolla (lopuista piti maksaa) ja käsimatkatavarat neljällä (enempää ei saanut viedä).

Pienen uudelleenpakkailun jälkeen tulos ei ollut kovin paljoa lohdullisempi, mutta neuvottelu johti siihen, että ottamalla läppäri pois laukusta ennen hyllylle laittoa käsimatkatavara sai nyt sitten painaa vielä vähän enemmän. Ruumaan menevistä jouduin maksamaan seitsemästä kilosta edullisen, miltei 13 euron kilohinnan eli 89 euroa. Rai rai. En edes uskalla ajatella, paljon olisi maksanut, jos kaikista liikakiloista olisi veloitettu. Paluumatkalla taitaa postipaketti olla varteenotettava vaihtoehto, etenkin jos omaisuus tästä vielä karttuu. Harkitsin sitä toki jo nyt, mutta huomasin liian myöhään kuinka paljon tavaraa oikeasti onkaan.

Brysselissä elämä olikin vähän helpompaa. Avaimet löytyi kassakaapista, jossa niiden pitikin olla (samassa kaapissa oli myös ainakin viidet muut avaimet, osoitteineen... siitä vaan valitsemaan!). Asuntokin on ihan tyylikäs ja hyvin varusteltu, ainoat tähän mennessä havaitut puutteet ovat uuni (mikro on), pesukone (sitä nyt en ehkä odottanutkaan, ja pesutupa ehkä on) sekä ruokailuvälineinä käytettävät veitset(!). Ja sumutuspullo (silittäminen on vähän vaikeaa eei-höyryraudalla ilman sitä...) Laitan kuvia tästä vaikka joku päivä.

Otsikkoon sopii kyllä internetyhteyden hinta, 150 euroa / 3 kuukautta. Toisaalta samaa hintaa olen maksanut joskus Suomessa ja vois tää vähän vaikeeta olla ilman. Kilpailuttaminenkin lienee vaikeaa, ja ainakin hidasta, kun tuo yhteys tuossa nyt valmiinakin (luottokortin päässä) oli.

Illalla kävin pienellä tai oikeastaan suurella iltakävelyllä katselemassa ympäristöä ja aika tyylikkältähän tämä näyttää, asunto sijaitsee EU-alueella ja vieressä on esimerkiksi huomattavan kokoinen puisto riemukaarineen.

Kohtaan haasteet voi lisätä ruuan metsästämisen. Sunnuntai-ilta ei noin lähtökohtaisesti siihen ole paras aika, mutta en kyllä löytänyt tästä läheltä edes kiinni olevia ruokakauppoja. Ei muuta kuin metrolla keskustaan ja keskisuuren kaupunkikierroksen jälkeen siihen luottovaihtoehtoon ja uskolliseen ystävään eli mäkkiin. Paikalliseen ruokatarjontaan ehtii tutustua joku toinenkin päivä.

Keskustassa oli aika paljon yleensä erilaisten etnisten vähemmistöjen pitämiä pitkään (jopa jatkuvasti) auki olevia miniruokakauppoja, joissa oli pienen Alkon kokoisen juomavalikoiman lisäksi kaikenlaista pientä, ei kovin nopeasti pilaantuvaa syötävää. Sellaisesta kävin vähän vettä, mehua ja jotain suolakeksihenkistä poimimassa, ettei ihan tyhjällä jääkaapilla tarvitse elää. Paluumatkalla (eli toisella joukkoliikennematkallani täällä) osuin heti ensimmäiseen lipuntarkastukseen metron liukuportaiden yläpäässä. Se on siis joko tehokasta, tai sitten mä oon vaan taitava. Mulla kyllä oli lippu, eli ei silleen hätää.

Huomenna sitten töihin ensimmäistä päivää, ja jos ruokaakin jostain löytäisi. Netistä katsomalla vaikuttaisi, että tuossa parin korttelin päässä pitäisi olla jonkinnäköinen GB-supermarket, eli sinne siis.