maanantai 18. kesäkuuta 2007

Houraileva Visio ja muita pieniä tarinoita

Yksi viikonloppu sitten taasen vierähti. Tällä kertaa täällä oli perjantaina bussillinen bochumilaisia, josta sitten Pia jäi koko viikonlopuksi. Huikeita laiskotusaaltoja uhmaten pääsimme kuin pääsimmekin sunnuntaina Gentiin asti. Gent oli ihan hauskannäköinen pienehkö kaupunki, melkoisen vanha myös. Kaupunkikuvassa ainakin linnoja, kanavia ja valtavia kirkkoja. Jos taas pari kuvaa joskus myöhemmin tänne tupsahtaisi.

Perjantai-iltana puolestaan nähtiin melkoisen hämmentävät pirskeet. Perjantaina oli ilmeisesti jonkinlainen tuulivoimapäivä ja EU-komission edustalla oli tuulivoimabileet. Viereiseen liikenneympyrään oli rakennettu tuulimylly, ja komission pihalla oli väkeä heilumassa jonkinnäköisen konepainoitteisen jytkeen äärellä. En yritä määrittää genreä, ei tule mitään kuitenkaan. Sitä en kyllä vieläkään ymmärrä, miksi play-nappulan painajille pitää rakentaa sellainen sinfoniaorkesterikaliiperin esiintymislava? (tällä lausunnolla kerää kovasti pisteitä tietyissä piireissä...)

Microsoft sen sijaan on viikonlopun aikana ollut vähän meitä ahkerampi. Koneellani olevaan Visioon oli kehitetty ominaisuus, joka estää tallentamasta Visio 2002 -muodossa olevaa tiedostoa Visio 2002 -muotoon. Visio 2003 -muoto kyllä onnistuu. Hauskaa sinänsä, että tuossa tiedostossa on pitkälti mun 2,5 kuukauden työn tulokset, ja tuota vanhempaa muotoa pitäisi käyttää, että muutkin pääsevät siihen käsiksi. Outoa on se, että virheilmoitukseksi tulee "unexpected end of file". Tallentaessa?!?! Avatessa vielä jotenkin ymmärtäisi...

Suurta paniikkia ei tullut, koska tiedot ovat kyllä tallessa, väärässä formaatissa tosin. Uuteen formaattiin muuttaminen saattaisi sujua kopipasteamalla puoli päivää, mutta pelkään, että sama ongelma toistuu. Siispä soitin helpdeskiin, josko osaisivat auttaa. Reilussa tunnissa sain langan toisessa päässä olevan intialaisen ymmärtämään, ettei hän ymmärrä asiasta mitään. Toivottavasti lähipäivinä jostain löytyy joku, joka aiheesta jotain tietääkin.

Mä en välttämättä ole kyllä helpdeskin suosikkiasiakas. Mun ongelmat kun on yleensä vähän vaativampia kuin "miten asennan verkkotulostimen koneeseeni", ja yleensä myös sen verran spesifejä, että tiedän asiasta paljon puhelun toista osapuolta enemmän. Linjan toisessa päässä tuntuu kuitenkin välillä olevan käsittämättömän vaikea myöntää, että on ihan pihalla koko aiheesta. Sen sijaan kokoushuoneen varausongelmat voi yrittää korjata muuttamalla varaussähköpostin fonttia tai Visio-tallennusongelmat rullailemalla ruutua ja piirrossivuja edestakaisin. Hyvä keino on myös luoda viisi testikokousta identtisillä asetuksilla tai tallentaa tiedosto varmuuden vuoksi 10 kertaa samalla tavalla, jos vaikka jollain kerralla onnistuisi!

Loppuun täytyy vielä vähän kehua itseään: työn tulokset nimittäin näkyvät jo!

Ei kommentteja: