keskiviikko 23. toukokuuta 2007

b.oliivi

Eilen tuli taasen harrastettua työmatkailua, tällä kertaa päivän pikavisiitillä Ranskaan. Valitettavasti Ranskan pääkonttori sattuu sijaitsemaan niinkin vastenmielisessä paikassa kuin Nizzassa. Toisin kuin Amsterdamissa pari viikkoa sitten, tällä kertaa pääsin käymään ihan kaupungissakin asti parin tunnin iltakävelyllä lennon lähtöä odotellessa.

Ilma oli sangen aurinkoinen ja lämmin, joten lentokoneestakin pystyi kuikuilemaan muun muassa Alppeja. Edellisestä kerrasta Alppien lähistöllä onkin jo kulunut sellaiset 13 vuotta. Huh, oonko mä oikeasti noin vanha?

Otin kännykällä pari kuvaakin, ihan todisteeksi että oikeasti olin siellä.




Oli muuten ensimmäinen vierailu Välimeren rannalla. Suhteellisen lähellä (parin sadan kilometrin päässä) olen kyllä käynyt, mutten muistaakseni koskaan rannalla asti. Ja eipähän tuo lainkaan hassumman oloinen paikka ollut! Saattaa jopa käydä niin ikävästi, että joudun tekemään uuden vierailun. Ja vierailu saattaa jollain kumman tavalla osua ihan vahingossa torstai–perjantai-akselille, jolloin samalla vaivalla voikin viettää vaikka viikonlopun siellä. Esimerkiksi juhannus (vaikka eihän täällä mitään juhannusta ole) ei kuulostaisi pahalta vaihtoehdolta.

Seuraavaksi haluan kertoa hieman oliiveista. Yksi harvoista ruoka-aineista, joita en syö ollenkaan, on oliivi. Puolen vuoden, vuoden välein aina testaan, joko olisin niin aikuinen, että oliivi maistuisi. Ei ole vielä tullut sitä hetkeä, mutta uskon että se joskus tulee. Oliiveja kun on niin monessa paikassa, että ihan mielelläni niitä oppisin syömään. Nytkin paluumatkalla lentokoneessa oli tarjolla salaattia, josta sellainen kolmasosa koostui oliiveista, joten päätin jälleen tehdä ihmiskokeen. Ylpeänä voin kertoa, että söin kaikki oliivit (yli 1o!) . En nyt varsinaisesti tykännyt, mutta en nyt inhonnutkaan. Hämmentävää. Ehkä se tästä vähitellen...

Tästä sujuvasti siirrynkin paikallisen lentoyhtiön, Brussels Airlinesin, hassunhauskaan tapaan kirjoittaa kaikki tyyliin b.jotain. Lentää voi siis halpalentoyhtiöluokassa b.light tai semibisnesluokassa b.flex. Matkalla voi lukea asiakaslehteä b.there sekä tilata ruokaa b.delicious-listalta. Kylmät juomat siemaillaan muovisesta b.cool-mukista, vähän kuumemmat pahvisesta b.hot-mukista. Roskat voi sijoittaa kätevästi b.tidy-paperipussiin. Kun näitä riittävän kauan tuijottelee, alkaa hieman ottaa b.äähän. Lentoyhtiön nimi sentään ei (vielä) ole b.russels airlines, eikä lentokoneen kyljessä lukenut b.oeing. Pitäneekin lähettää ilmaisena vinkkinä b.rändäys-osastolle.

Tällaista siis tänään täällä!

1 kommentti:

Pia kirjoitti...

10 oliivia? Olen hämmentynyt. Seuraavalla kerralla taidan laittaa oliivipastaa lisäharjoitukseksi :).